E2-poikien kausi 2019-20

PaPo perheen tuorein tulokas tälle kaudelle oli 2009-11 -syntyneistä pojista muodostettu E2-joukkue. Pojat harrastivat vielä edellisenä vuotena salibandya vain kerhossa, vaikka pelaamistakin käytiin muutamassa harjoitusturnauksessa jo kokeilemassa viime keväänä. Tämä kausi oli siis kaikille uuden oppimista, sillä pelaajien lisäksi tämä oli myös joukkueen valmentajien ja toimihenkilöiden ensimmäinen kausi kyseisissä tehtävissä.

Alkukaudesta tämä näkyi kentällä melkoisena arkuutena, mutta kauden edetessä joukkue kehittyi aivan valtavasti. Keväällä PaPo ei varmastikaan ollut yhdenkään vastustajan mieluisin vastustaja. Hetkittäin kentällä näkyi niin hienoja otteita, että tämä joukkue saavuttaa varmasti vielä tulevaisuudessa upeita asioita!

Kaudesta meille kertoo yksi valmennuksen keltanokista, Terho Kemppainen.

1. Totta kai kaikkia harmittaa kun kausi päättyi kesken ja pelejä jäi pelaamatta, mutta mikä on sitä huomioimatta päällimmäinen fiilis kuluneesta kaudesta?

– Kauden edetessä joukkuepeli kehittyi ja pelikäsitys kaikilla pelaajilla huomattavasti parempi kuin kauden alussa.

2. E2-pojat oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa sarjassa. Viime keväänä pelattiin muutama harjoitusottelu, mutta sarjapelit olivat kaikille ensimmäisiä. Mikä oli suurin haaste syksyllä ja miten pojat siitä haasteesta kauden aikana selvisivät?

Mielestäni yhteistyö valmentajien kesken oli mutkatonta. Oppimistahan valmentaminen on aina eli ihan valmiita ei vielä olla. Kiitettävää ei voi antaa mutta ehkä hyvä+.

3. Mitkä asiat osoittautuivat kauden aikana joukkueen selkeiksi vahvuuksiksi kentällä? Minkä asioiden voi aina luottaa tuottavan isoja ongelmia vastustajille?

Sanoisin että parhaimmillaan puolustuspelaaminen oli hyvässä balanssissa. Ennakkoon vahvemmallakin joukkueellakin oli tällöin vaikeuksia maalinteossa.

4. Mikä taas oli isoimpani kompastuskivenä kauden aikana? Saadaanko se asia korjattua ennen ensi kauden alkua?

Ei nyt varsinaisia kompastuskiviä ollut. Kun taas päästään treenaamaan riittävästi niin kehitystä tapahtuu. Fysiikkaa tietenkin jokainen voi parantaa. Pelaajille terveiset että monipuolinen liikkuminen nyt kesän tullessa on tärkeää. Viruspeikko huomioiden. Pitäkää pojat salibandymaila ja pallo on aina kaikessa tekemisessä mukana toistaiseksi! Ruokailun ajaksi voi ehkä juuri ja juuri jättää sivuun.

5. Miten joukkue toimi kentän ulkopuolella? Millainen oli henki?

Joukkuehenki oli mielestäni erinomainen. Hyvä joukkuekaveri on aina valmis auttamaan pelikavereitaan niin kentällä ja sen ulkopuolella. Voisin sanoa että sama henki vallitsi myös pelaajien vanhemmissa.

6. Ketkä jengistä olivat äänekkäimmät? Oliko sellaisia, joita ei saanut hiljaiseksi ollenkaan?

Minähän olin ylivoimaisesti äänekkäin joten kaikkia muita voi siis pitää hiljaisina kavereina! Puheliaimpia poikia olivat Aaro, Ossi ja Viljami. Itseasiassa toivoisi joiltakin pelaajilta enemmänkin sitä äänekkyyttä…

7. Millä keinoin sitä äänekkyyttä saisi niihin muihin tarttumaan?

Koutsien tehtäviinhän se kuuluu. Osallistavaa johtamista mm. äänenkäyttöön. Jos sen suomentaisi vaikka niin, että jutustelisi treenien ohessa enemmän hiljaisen kansan kanssa ja saisi sitä kautta pelaajan rohkaistumaan laajempaan äänenkäyttöön.

8. Joukkue koostuu 2009-11 -syntyneistä pojista ja poikia on tällä hetkellä mukavasti viitisentoista. Pelasitte loppukaudesta harjoitusottelun karvialaisia vastaan, joita paikalle Kaarnaan saapui lähes kaksikymmentä. Alueella on siis aika mahtava innostus tässä ikäluokassa ja karvialaisista olisikin tarkoitus perustaa ensi kaudelle oma joukkue. Tarkoituksena olisi myös tehdä karvialaisten kanssa yhteistyötä harjoittelussa. Miltä tämä tilanne sinun mielestäsi vaikuttaa? Onko tästä tulossa PaPon kaikkien aikojen kovin ikäluokka pojissa?

– No tilannehan on ihanteellinen. Toivottavasti  valmentajia saadaan myös sankoin joukoin mukaan toimintaan. Selkeästi näki sen, että innostus salibandyyn on tarttunut myös Karviaan. Osa pelaajistaan olisi taidoiltaan jo heti valmiita nykyiseenkin joukkueeseen. Itse ottelussa huomasi, että PaPon määrätietoinen harjoittelu on todellakin vienyt joukkuepeliä eteenpäin.

9. Kokonaisuutena vaikuttaa, että tällä ikäluokalla on hieno tulevaisuus edessään! Onko vielä jotain, mitä valmentaja haluaisi lisätä tähän loppuun?

– No pojat välillä naureskeli minun kainuunkielisille peliohjeille. Voisinkin päättää haastattelun yhteen niistä: RYMINÄÄ!