Lukuja ja numeroita syksyltä 2018

Uusi vuosi on jo pelienkin osalta aivan näillä näppäimillä käynnissä, mutta ennen pelien alkua, vilkaistaan hiukan taakse jäänyttä syksyä lukuina.

Kaudelle 2018-19 SBT PaPo starttasi ennätyksellisellä 11 joukkueen vahvuudella. Joukkueita löytyi miehisten ja naisten sarjoista sekä seitsemästä eri tyttö- tai poikajunioreiden ikäluokasta. Uusina tulokkaina edelliseen vuoteen verrattuna PaPolla oli ensimmäistä edustus E-tyttöjen sarjassa ja heti saman tien kaksi joukkuetta. Syksyllä myös kerhotoiminta laajeni Urheilutalolla harjoittelevien ryhmien lisäksi Pontevalla pidettävillä päiväkotikerhoilla sekä Karviassa kerran viikossa kerääntyvällä 10-13 -vuotiaiden ryhmällä. Salibandytoiminta siis kukoistaa hienosti tällä hetkellä ja kasvuakin löytyy vielä tasaisesti.

Kilpailullisesti kausi lähti hiukan takkuillen käyntiin – ensimmäistä PaPo voittoa saatiin odottaa kahdeksanteen otteluun saakka. Jokainen joukkue on kuitenkin ottanut hienoja askeleita syksyn aikana ja erityisesti joulukuu kulki kaikilla erinomaisesti. Virallisia sarjaotteluita PaPolle on tänä syksynä kertynyt yhteensä 102 kappaletta, joista saldoksi on kertynyt 35 voittoa, 13 tasapeliä ja 54 tappiota. Kokonaissaldona PaPo on siis voittanut otteluistaan hiukan yli joka kolmannen, mutta joulukuussa saldo oli jo lähempänä puolta (32 ottelua, 14 voittoa, 3 tasapeliä, 15 tappiota). Maaleja syksyllä PaPo nakutteli eri sarjoissa yhteensä 447 kappaletta, kun vastustaja puolestaan laukoi pallon PaPon verkkoon 558 kertaa. Maaliero on siis pakkasella 111 maalia, mutta keskimääräinen ottelutulos 4,38 – 5,47 vaikuttaa kuitenkin varsin kohtuulliselta. Tähän tilastoon luonnollisesti vaikuttaa heikentävästi muutamat alkukaudelle sattuneet murskatappiot.

Äskeisiin saldoihin on mukaan laskettu PaPon kaikkien joukkueiden kaikki sarjapelit, mutta poimitaan esiin myös hiukan joukkuekohtaista tilastoa ja lasketaan PaPon syyskauden menestyneimmät joukkueet. PaPon kaikki joukkueet pelaavat sarjoissa, joissa voitosta saa kaksi pistettä ja tasapelistä yhden pisteen. Menestyneimmän joukkueen voi siis tässä tapauksessa määrittää pistekeskiarvon perusteella. Yhdestätoista joukkueesta kuusi pelasi syyskauden vähintään piste per peli tahdilla. Jaettu kakkostila syksyltä meni C-tytöille ja C-pojille, jotka molemmat keräsivät kymmenestä ottelusta 12 pistettä. Kovinta tahtia pisteitä keräsi naisten edustusjoukkue. Täksi kaudeksi kakkosdivariin nousseet naiset ovat keränneet kasaan kymmenestä ottelusta, 5 voittoa, 3 tasapeliä ja vain 2 tappiota eli 13 sarjapistettä. Tiukassa sarjassa myös maalisuhde on hienosta kahdeksan maalia plussan puolella (25-17). Tällä saldolla naiset, jopa hiukan omaksi yllätyksekseen, löytyvät sarjataulukosta kolmannelta sijalta ja ovat keväällä täysillä mukana taistelemassa jopa divarinoususta.

Kuten aikaisemmin tulikin mainittua, on suoritustaso ollut kaikilla nousujohteinen ja toivon mukaan se näkyy myös kevään tilastoissa. Mielenkiinnolla odotamme onko kakkosdivarin kärkikahinoissa pyörivä naisten joukkue myös kevään menestyksekkäin joukkue vai kiilaako joku muu nousukiidossa oleva joukkue ohi tilastoissa.

Tsemppiä kaikille joukkueille, pelaajille, valmentajille ja toimihenkilöille keväälle! Ja salibandyhan on parasta livenä eli tulkaa Puntille katsomaan kotiturnauksia!