Yläkoulun tytöt KLL:n lopputurnaukseen

Parkanon yläkoulun tytöt löivät suvereenilla esityksellä 8-3 -numerot taululle salibandyn aluefinaalissa Isokyröä vastaan. Aluefinaalin voittamalla tytöt selvittivät tiensä Suomen kuuden parhaan yläkoulun joukkoon ja pelaamaan. Koululiikuntaliiton valtakunnalliseen lopputurnaukseen SM-mitaleista 24. huhtikuuta Helsinkiin. Parkano selvitti tiensä lopputurnaukseen jo toisen kerran. Viime vuonna yläkoululaiset pääsivät finaaliturnaukseen ja sijoittuivat kuudenneksi.

”Peli on sillä tasolla, mitä pelin pitäisi tässä vaiheessa keväällä ollakin. Parasta peliä mitä ollaan tällä kaudella nähty ja parhaaseen aikaan mitä voi olla. Jos nyt jotain hakee, niin pikku juttuja voi aina korjata, mutta kyllä ne vielä parannettavissa on tähän kevään huipentumaan.”, kertoo joukkueen valmentaja Sami Ahola päivän suorituksesta.

Koululiikuntaliiton SM-mitalit yläkoulujen osalta ratkaistaan Helsingissä pelattavassa turnauksessa kuuden kahteen lohkoon jaetun joukkueen kesken. Viime vuonna Parkanon yläkoulun tytöt selvittivät tiensä turnaukseen ensimmäistä kertaa. Sillä yrityksellä tuloksena oli niukat tappiot ja kuudes sija.

”Nyt kun lopputurnaukseen mentiin toista kertaa, niin täytyy lähteä edellistä kertaa parantamaan. Liikunnanopettajakin heitti oman haasteensa, että on ollut joskus hopealla KLL:n kisoissa, niin sitä lähdetään sieltä metsästämään. Vedonlyönti on päällä. Parin viikon sisään meillä on tässä kaksi finaalia vielä (Salibandyliiton sarjojen C- ja B-tyttöjen haastajafinaalit, toim. huom.), niin sunnuntaina saadaan mitalia kaulaan ja toivottavasti päästään myös pyttyäkin nostamaan, niin ollaan tyytyväisiä.”, kertoo Ahola

Päivän hyvästä suorituksesta huolimatta, ei peli kuitenkaan vielä ollut täydellistä. Mitään isoja ongelmia ei millään osa-alueella ollut, mutta pientä parannettavaa löytyy muun muassa puolustuspelistä.

”Hiukan ollaan välillä turhan kaukana pallottoman puolustamisessa. Pikkuisen aggressiivisuutta lisää, niin sitten on hyvä. Omaa pelitapaa on hakemalla haettu tässä kevään aikana, niin pientä parannettavaa löytyy, mutta pikku asioista puhutaan.”, avaa Ahola joukkueen kehityskohteita.

Tällä viikolla tytöt ja naiset valtaavat Urheilutalon molempina päivinä. Lauantaina naisten edustusjoukkue pelaa kauden viimeiset ottelunsa ja sunnuntaina taistellaan C-tyttöjen haastajafinaalissa PaPon ja Pöytyän Urheilijoiden välillä.

”Toivottavasti on lauantaina ja sunnuntaina on tupa täynnä, niin saadaan se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja tänne Urheilutalolle”, haastaa Ahola parkanolaisia salibandyfaneja